Perjantaina
2.2.2007 klo 23.47
"Siälä oppii vaan valehtelemaan"
Varttuneempi mieshenkilö kieltäytyi kohteliaasti vaalikortista
erään marketin pihamaalla. "Älä pyri sinne. Siälä
oppii vaan valehtelemaan", hän perusteli. Ei ollut ensimmäinen
kerta, kun politiikkaa pistettiin halvalla. Eikä viimeinen. Ja vaikka olinkin
eri mieltä, ymmärsin hyvin hänen perustelunsa. Monesti kuulee sanottavan,
kuinka kansa on etääntynyt politiikasta. Höpöhöpö,
politiikka se on joka on etääntynyt kansasta.
Se, että politiikka
on kaikissa länsimaissa huonossa huudossa, ei lohduta tippaakaan. Tulevienkin
vaalien suurin puolue taitaa valitettavasti olla jo selvillä: nukkuvien puolueen
yli 30 prosentin kannatus kertoo korutonta sanomaa. Osittain asiaa voidaan selittää
sillä, että länsimaisten ihmisten elämä on niin hyvää,
että ihmisillä on varaa jättää äänestämättä.
Vai onkohan sittenkään? Kukin voi katsoa ympärilleen: kyllä
meillä vielä tekemistä riittää.
Onko
politiikka sitten "valehtelua"? Tekisi mieleni vastata ei, mutta pakko
on kai vastata, että ainakaan sen ei pitäisi olla. On selvää,
että sellaiset tapaukset kuin työkyvyttömyyseläkkeellä
uransa kruunannut edustaja Halme, saunasopimukset ja monilla korteilla pelaamiset
vievät uskottavuutta koko järjestelmältä. Kansanedustajaehdokkaana
maakuntaa kiertäessä oppii tuntemaan uskomattoman monta ehdokaskollegaa.
Mahtavia ihmisiä, jos on joukossa sitten niitäkin jotka eivät toimintatavoillaan
ainakaan minussa herätä minkäänlaista luottamusta. Siksipä
meillä kaikilla onkin valta valita joukosta ne meidän mielestämme
sopivimmat edustajat. Koko politiikan leimaaminen valehteluksi ei ratkaise mitään.
Muutoksen voi tuoda ainoastaan aktiivinen vaikuttaminen parhaaksi katsomansa vaihtoehdon
puolesta.
Minulta on kysytty todella monta kertaa, mitä mieltä
olen paikallisen ehdokaskollegan vaalimainoksesta. Useampi tuttu ja tuntematon
on pyytämällä pyytänyt, että kirjoittaisin mielipiteeni
kollegan tavasta luonnehtia itseään. Mutta mikäpä minä
olen ketään kivillä nakkelemaan. Kukin ehdokas tukijoukkoineen
valitsee oman tapansa esitellä itseään ja tärkeinä pitämiään
asioita. Minä olen valinnut omani, hän omansa. Ei siinä sen kummempaa.
Kaikki me ehdokkaat vastaamme sanomisistamme ja teoistamme - viimeistään
vaaliuurnilla.
Jäinpä sitä minäkin kiinni puheistani.
Paasasin tässä joku aika sitten eräässä puhetilaisuudessa
oikein pitkällä kaavalla perheiden puolesta, kun vanhempi herrasmies
kysyi hyvin totisella äänellä: "Se taitaa Ylitalo tehdä
itse toisin kuin opettaa." Menin hämilleni, ja rupesin jo mielessäni
kelaamaan, missä kohden olin mennyt vikatielle. Tarpeeksi syvältä
en osannut vastausta kaivaa, joten selvennystä piti pyytää kysyjältä.
Leveä hymy levisi miehen kasvoille: "Eikös se pääministerikin
patistanut väkeä lapsentekotalkoisiin. Ei kai se ehdokas meinaa tästä
luistaa, kun ei niitä omia lapsia vielä ole." Naurettiin siinä
sitten koko porukalla. Se oli rehellisimmistä rehellisin shakkimatti,
muttei toivottavasti lopullinen. Lupasin soittaa, (jos ja toivottavasti) kun esikoiseni
syntyy. :)
Vaikka politiikka onkin vakava asia, kyllä siihen sopii
huumoriakin. En malta olla laittamatta tähän loppuun vitsiä, jonka juuri kuulin.
Se kun ikään kuin liittyy teemaan.
-"Isi, alkavatko kaikki sadut
aina niin, että Olipa kerran?"
-"Ei. Toiset alkavat: Kun minä pääsen
eduskuntaan..."
takaisin
verkkopäiväkirjan etusivulle
