etusivu | vaaliteemat | teppo | ajatuksia | kysymyspalsta | päiväkirja | tukijat | kalenteri | galleria | linkit | ota yhteyttä
   
 


Tepottelua - nettipäiväkirja

perjantaina 10.11.2006 klo 18.23
Elävät kylät - ja kyläläiset

Kovin sekava päivä. Vilahtaa loppuun ennen kuin ehti oikein alkaakaan. Olen asunut puhelimessa ja kaiken maailman pikkuasioilla. Nyt kun istuin alas, silmissä vilajaa ja menottaa. Pitää yrittää hukuttaa ylikierrokset kuumaan teehen. Tässä puheluiden välissä ajatus on monta kertaa vaeltanut eilisiltaan. Osallistuin Ylihärmän Kankaankylällä Eteläpohjalaisten kylien juhlaan. Vuoden eteläpohjalainen kylä -titteli siirtyi nyt Kankaankylästä Kauhajoen Nummijärvelle. Vallan erinomaisen mukava ilta. Hihkuin mielessäni loistavalle serkus-duolle ja härmäläisten aina yhtä mainioille Hyville häjyille. Samoin hihkuin sille valtavalle innolle ja voimalle, joka näistä monen monituisista kylien kehittäjistä pursuaa. Varsinkin täällä Etelä-Pohjanmaalla, jossa kylien aktiivisuus on suurempaa kuin muualla yhteensä.


En voi olla peilaamatta tätä kyliemme yritteliäisyyttä, tahtoa ja taistelumieltä siihen tylyyn tulevaisuudenvisioon, jota kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelaki tarjoilee. Jottako palvelut pitäisi keskittää suuriin yksiköihin säästöjen aikaan saamiseksi ja palveluiden turvaamiseksi? No haloo. Puitelain lähtöoletus - että suurempi yksikkö on aina halvempi - on täysin oletuksen varassa. Meillä on monia esimerkkejä, kuinka yksikkökoon kasvattaminen päinvastoin on lisännyt kuluja. Pahoin pelkään, että säästöjä haetaan silloin palveluiden karsimisesta kyliltä. Niin ei saa käydä. Puitelain jälkeenkin meille jää yhä sama ongelma: miten turvataan palvelut, kun yhä suurempi osa suomalaisista jää eläkkeelle. Puitelaki ei oikeastaan sano tähän mitään, kunhan toivoo. Vielä vaikeampi on kysymys, miten turvataan palvelut myös sivukylissä. Ei ainakaan keskittämällä palveluita yhä kauemmas nykymalliin. Tämä aihe panee aivot paasaamaan ja suun mutruuntumaan aika helposti. Me tarvitsemme vielä todellista arvokeskustelua, paljon syvempää kuin puitelain vaatimat selvitykset.

Siitä voitte olla varmoja, puitelaki-hemmot, että kyläväkeä ei noin vain lannisteta. Soisi vain yhteiskunnankin enemmän tukevan tätä elävää yhteisöllisyyttä ja talkoohenkeä. Sillä on yhteiskunnalle niin moninainen - huomattava taloudellinenkin - arvo, että elävät kylät ansaitsevat paljon nykyistä enemmän lipunkantajia myös kaupunkilaisten keskuudesta.

Huomenna on mielenkiintoinen päivä. Lapualla on yli sadan hengen Jukola-kokous, jossa viime kesän Salo-Jukolan tietotaitoa siirretään ihan konkreettisella tavalla ensi kesän Virkiä-Jukolalle. Mukana ovat myös tulevien vuosien Jukola-järjestäjät. Jaa, että mitenkäs se liittyy meikäläiseen? No sikäli liittyy, että olen kisojen tiedottaja ja vastuullani on myös viestintätiimi, joka on parasta aikaa kokoamisvaiheessa. Miksikään urheiluguruksi mua ei voi kyllä selvin päin väittää, eikä ihan pienissä tipoissakaan. Urheilun ja kulttuurin tapahtumajärjestäminen eivät kuitenkaan ole ollenkaan kaukana toisistaan. Eikä sitäpaitsi näin ison (30000 ihmisen ja 1400 talkoolaisen) tapahtuman sisäpiiriin ole kovin usein mahdollisuutta päästä. Käykäähän siis tekin ilmoittautumassa mukaan: www.jukola2007.net. (Niin muuten, tästä mainoksesta ei sitten maksettu. =)

Innolla odotan huomista päivää. Ja iltaakin. Menen Tiistenjoen nuorisoseuralle MTK:n parttenkoliaisiin, siis sadonkorjuujuhliin. Taidan kuitenkin jättää julistamatta tämän syksyn suurinta sadonkorjuu-tapausta omassa kolmiossani. Kannoin viimeisen - aikanaan vihreän - kasvini jokin aika sitten loppusijoituspaikkaansa. Juu ei, se ei ollut maakellari. Pitäisköhän viettää vähän enemmän aikaa kotona? =)

takaisin verkkoblogiin