| | Tepottelua
- nettipäiväkirja Sunnuntaina
11.2.2007 klo 23.58
"Teppo on jo Itsevaltiaissa!"
Hiihaa, kerkesinpäs vielä kirjoittamaan tämän viikon
puolella. Kilpailutin aikataulullisesti vaalikoneen, kalenterinjärjestämisen
ja pyykinpesun (kyllä, kansanedustajaehdokkaatkin pesevät
pyykkiä - me ollaan melkein inhimillisiä =) nettipäiväkirjan
kanssa. Ja riemuni oli suuri, kun sain pyykit kuivamaan ja ehdin kuin ehdinkin
vielä tämän päivän puolella osasto vuodatuksen pariin.
Juu-u. Pienet ne ovat ilot, sano. :) Tai itse asiassa aika suuret, eipä mulle
oikein marinaa ole vuodatettavana. Ei vaikka vähän koittaisi kaivaakin.
Nukuin pitkästä aikaa viime yönä pitkään, ja sen
kyllä huomaa. "Käytän itse ja suosittelen", sanoos mainosmiäs.
Sain eilen verrattoman tekstiviestin. Eräässä perheessä
oli katsottu Itsevaltiaita televisiosta, ja jälkikasvu oli hoksannut, että
Teppohan on otettu jo mukaan telkkariohjelmaankin! Tämä "Teppo"
kuitenkin taisi käyttää sinistä kravattia ja puhua Jyrki Kataisen
äänellä. Täytyy olla otettu, kun verrataan puolueen puheenjohtajaan,
vaikka olisikin sitten eri puolueesta. Kiitos Arvi-Matti, piristit lauantai-iltaani
monta pykälää!!
Tekstiviesti keskeytti vaalimainoksen suunnittelun.
Mitäs sitä poikamies olisi lauantai-iltana muuta tehnytkään
kuin vaalityötä. :) Kyllä on kuulkaa lujassa tämä pääministerinkin
peräänkuuluttama yhteiskuntavastuun kantaminen tällä ehdokkaalla.
Siis sitä lisääntymistä tarkoitan. Mä oon yrittänyt
joka tilaisuudessa mainita olevani poikamies, mutta ei nyt oikein tunnu tärppäävän
tämä emännänmetsästys. Pitäisköhän mun
lopettaa se surkian huonon, virkanimikkeeni väärinmuistamisesta kertova
elävän elämän impotentti-vitsi, jota mä kerron melkein
joka paikassa kevennyksenä. Ehkä pitäisi. Ei se ainakaan taida
asiaa mitenkään parantaa. Tai ei sentään, on se sen verran
hyvä juttu. =) -- Ja nyt kun joku siellä miettii, että nyt se Ylitalo
pimahti lopullisesti, voin lohduttaa että tällainen se Ylitalo on ollut
jo ennemminkin. Sitä ei aina kannata ottaa ihan viimeisen päälle
vakavasti. =)
Kiersin tänään maakuntaa oikein urakalla.
Kaikkiaan kuusi tilaisuutta Ähtärin ja Ylistaron välillä.
Tosi mukava päivä, jonka kruunasi hieno ilta Haapakosken nuorisoseuralla
MEP Kyösti Virrankosken ja Esko Ahosen kanssa. Tänään kysyttiin
aika montaa kertaa mieluisista hallituskumppaneista ja puolueiden ohjelmien välisistä
eroista. Vaikka Itsevaltiaitten Kataisesta ja minusta kieltämättä
löytyykin yhdennäköisyyttä ja vaikka minulle mieluisin vaihtoehto
olisikin porvarihallitus, on puolueidemme ohjelmilla kuitenkin selkeitä eroja.
Kokoomus haluaa keskittyä kakun kasvattamiseen, ei niinkään hyvinvointipalveluiden
kehittämiseen. Sosialisteilla asetelma on täysin päinvastoin: siellä
palveluihin haluttaisiin siirtää myös valtiontalouden ylläpitämiseen
ja kehittämiseen tarvittavia varoja. Näiden ääripäiden
välistä löytyy Keskustan ohjelma 1,5 mrd satsauksellaan palveluihin.
Mitä syvemmin olen paneutunut eri puolueiden ohjelmiin, sitä paremmalta
ja oikeammalta Keskustan linja tuntuu. Me tarvitsemme sekä nykyisen talouskasvun
turvaamista että sen hedelmien oikeudenmukaista jakamista. Ilman toista ei
ole toista. Poliittiset äärilaidat unohtavat sen - toinen toisen ja
toinen toisen.
Vielä loppuhuokaus. Sain puhelinsoiton, jossa kysyttiin
onko Keskusta todellakin oikeistopuolue. No ei ole. Ei ole koskaan ollut ja tuskin
tulee koskaan olemaankaan. Se on nimensä mukaisesti oikeiston ja vasemmiston
keskellä. Se on porvaripuolue, mutta porvari- ja oikeistopuolueella on kyllä
vissi ero. Kysymys juontui netistä. Eräs Kokoomuksen ehdokaskollega
oli erehtynyt pahemman kerran vaaliohjelmansa sanavalinnassa. Auts, jotten paremmin
sanoisi.
takaisin nettipäiväkirjan päävalikkoon
| |