Tepottelua
- nettipäiväkirja
Sunnuntaina
11.3. klo 22.58
"Mä toivon valoa ja lämpöä"
Vaalien viimeinen viikko on lähdössä käyntiin. Uskomatonta,
miten nopeasti aika on mennyt. Vasta äsken ihmettelin, kuinka vaaleihin voi
olla enää 7 viikkoa. Nyt 7 päivää, joskin vielä
hyvin tiivistä sellaista. En ole juurikaan ehtinyt pohdiskella, mitä
kaikkea onkaan tapahtunut ja mitä kaikkea edessä mahtaakaan olla. Se
on harmi, koska mussa on paljon pohdiskelijan vikaa. Äsken saunassa ollessani
heräsin siihen, että vaalipäivä todellakin lähestyy.
Se tulee. Ja se menee ohi.
Jostain syystä tästä saunareissusta tuli tällainen
välitilinpäätös-pohdinta. Ja sen tilinpäätöksen päällimäisinä
tuloksina olivat kiitollisuus ja siitä ponnistava lisäenergia. Erityisesti
tämän viikonlopun jälkeen on helppo tuntea kiitollisuutta. Perjantaina
pidimme Härmän Kuntokeskuksessa vaalijuhlan, johon sain vieraikseni
loistavat ystävät Anneli Jäätteenmäen ja Tapio Korjuksen.
Väkeä oli arviolta 150 ja parituntisen juhlan tunnelma todella lämmin.
Tänään Haapakosken nuorisoseuralla oli ruokailemassa vähintään
saman verran väkeä. Se kaikki kannustus ja tuki vetää nöyräksi.
Jälleen kerran tuli mitä parhaimmalla tavalla todistettua se, ettei
kansanedustajaehdokkuus ole mikään yhden ihmisen projekti, vaan yhteinen
ponnistus tärkeiksi koettujen asioiden eteenpäin viemiseksi. Sydämellinen
kiitos teille, Härmän ja Haapakosken tilaisuuksiin osallistuneet ja
erityisesti niitä järjestäneet. Puhaltamanne myötätuuli
kantaa pitkälle.
No niin, nyt siellä jo joku ehti ajatella, että
taas Ylitalolla napsahti. Ei napsahtanut, mä oon oikeasti tällainen.
=) Ja on ilmeisesti ollut jo hetken aikaa. Kuulin nimittäin tässä
kuluneella viikolla tapauksen yli 20 vuoden takaa. Itse en sitä muista, eikä
se minulle ollut siinä kohtaa mitenkään ihmeellinen juttu. Vastapuolelle
se oli kuitenkin jäänyt mieleen, minkä nyt vanhempana kovasti hyvin
ymmärrän. Olin nimittäin ekaluokalla koulussa ja leikkimässä
luokkakaverini kotona koulun jälkeen. Kaverini äiti oli kuulemma kysynyt,
mitä haluan joululahjaksi. "Mä toivon valoa ja lämpöä",
olin vastannut. Sen jälkeen iltavuoroon töihin pyöräillyt
äiti oli kertonut itkeneensä vastaukselleni koko työmatkansa.
Ei
mun ole vaikea tunnistaa ajatusmaailmaa nuoressa itsessäni, vaikka kyseistä
tapausta en muistakaan. Sitä jäin tarinan kuultuani kuitenkin miettimään,
mitähän itse ajattelisin jos 7-vuotias poika kertoisi minulle toivovansa
joululahjaksi valoa ja lämpöä. Hetken varmaan pitäisi ihmetellä,
itkeäkö vai nauraako. Ja katsoa, onko lapsi tosissaan. Mitenkä
sitä onkin tullut niin kyyniseksi, että ensimmäisiä ajatuksia
on epäillä viattoman vilpittömyyttä? Höh. Iso höh.
Ajatukseni
riensi aika nopeasti edelleen tähän päivään. Pystyisinköhän yhä
toivomaan valoa ja lämpöä? Aika usein kaiken maailman rihkama ja rompe sitten
loppujen lopuksi voittaa sen valon ja lämmön ajatuksissani. Aivan liian
usein. Sitä enemmän arvostan sitä, että ympärillä
on näitä säteileviä ihmisiä. Niin se vain on, toiset
ihmiset säteilevät. Niinpäniin. Kunpa voisi itsekin olla sellainen
säteilijä lähimmilleen. Edes joskus. Siinäpä riittää
taas haastetta huomiseenkin päivään.
Nyt on pakko painaa
päätä tyynyyn; aamulla pitää nousta aikaisin hommiin. Mulla ei taida olla kovin
monta vaihtoehtoa lopputervehdykseksi. Siispä: valoa ja lämpöä! :)
takaisin
verkkopäiväkirjan etusivulle
