etusivu | vaaliteemat | teppo | ajatuksia | kysymyspalsta | päiväkirja | tukijat | kalenteri | galleria | linkit | ota yhteyttä
   
 


Tepottelua - nettipäiväkirja

Sunnuntaina 21.1.2007 klo 23.10
Vähän kuin itseäsi äänestäisit


Vaalivankkurit ovat liikkeessä. Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Kirjaimellisesti ne laitettiin liikkeelle, kun saimme vaaliautomme teipattua. Tästä eteenpäin vihreä "aatteena ihminen"-auto huristaa kaksi kuukautta ympäri Etelä-Pohjanmaata. Kilometrejä kertynee noin 12000. Aika helposti nousee mieleen kysymys, miksi ihmeessä joku kiertää noin paljon maakuntaa yhteensä noin 150 tilaisuudessa. Siksi, että se joku uskoo asiaansa, uskoo keskusteluun ja avoimuuteen - ja uskoo siihen, että maakunnan ihmisten äänen pitää kuulua voimakkaana myös ehdokkaan puheissa ja teoissa. Niin ja kyllä sen täytyy myös tykätä aika paljon matkustamisesta. =)

Vaalivankkurit kulkevat myös kuvainnollisesti. Eilen Tampereella julkistettiin julkistettiin Keskustan vaaliohjelma, joka tulee toimimaan myös ehdotuksena hallitusohjelman pohjaksi, mikäli Keskusta on seuraavaa hallitusta muodostamassa. Toivottavasti on, sillä vaaliohjelma on erinomaisen hyvä ja yksityiskohtainen. Painopisteiksi on valittu lapsiperheet, opiskelijat ja eläkeläiset. Kaikkiaan palveluihin tulisi noin 1,5 miljardia lisää rahaa. Painopisteet ovat täysin oikeat. Nyt on selvästi arvojen aika, ja ihmisen aika. Uskon vakaasti, että vaaliohjelman tiellä teemme paremman huomisen. Tämän ohjelman takana on helppo seistä.

Kampanjanavaus oli muutenkin äärimmäisen mukava tapahtuma. Henki oli selvä: yhteiskuntamme menee eteenpäin vain yhteistyöllä. Sitä yhteistyötä ehdittiin sitten käytännössä viriteltyä ensin lauantai-iltana Töysän vaali-iltamissa, sitten tänään Seinäjoen lentokentällä ja vielä illalla Laihian nuorisoseuralla. Töysässä oli 7 Keskustan ehdokasta kulttuuri-iltamissa. Kukin pani parastaan puhuen ja kulttuurin keinoin. Meikä joutui leikkimieliseen testiin "Kansanedustajalle morsian" -kisan karsinnassa. - Ja hyvin kävi. =) Seinäjoen lentoasemalla meitä oli kahdeksan eri puolueiden edustajaa, Laihialla jopa reilusti toista kymmentä. Laihialla päästiin sitten paneelin jälkeen vielä virittelemään karaoke-kurkkua, ja tulipa jenkan askeleitakin verestettyä.

Vaalikulttuuri on selvästi uudistunut jopa neljän vuoden takaisiin vaaleihin verrattuna. Avoimuus on lisääntynyt, mutta niin on myös ehdokkailta vaadittava mukaan heittäytyminen; pelkkä vaalijargoni ei nyt riitä. Se on hyvä. Me valitsemme IHMISIÄ ajamaan asioitamme ja mitä enemmän tiedämme ja näemme ehdokkaista myös ihmisinä, sen parempi. Sillä - ja tämä saattaa tulla yllätyksenä :) - niin ehdokkaat kuin kansanedustajatkin ovat kovin inhimillisiä. Hyvä niin.

Vaaleja kohti mennään yhteisen tunnuksen alla: "Vähän kuin itseäsi äänestäisit." Niinpä niin. Tavallisen ihmisen tavallisia asioita hoitamaan tässä pyritään. Tavallisena Teppona. Te, jotka ette äänestä itseänne, pyydän saada tulla otetuksi huomioon äänestysnumeroa valittaessa. =)

   

takaisin verkkoblogiin