etusivu | vaaliteemat | teppo | ajatuksia | kysymyspalsta | päiväkirja | tukijat | kalenteri | galleria | linkit | ota yhteyttä
   
 


Tepottelua - nettipäiväkirja

maanantaina 23.10.2006 klo 00.15
Pikkupolitikoinniksi meni

Suututtaa. Ensimmäinen iltani piiritoimikunnassa ei olisi enää enempää voinut tympäännyttää. Muuten kokous oli miellyttävä, mutta se muutti kovasti muotoaan siinä vaiheessa, kun esityslistalla oli kansanedustajaehdokkaiden asettaminen. Maakunnan kansanedustajaehdokkaat asetetaan viikon päästä sunnuntaina pidettävässä piirikokouksessa. Äänestettävänä on 13 ehdokasta 16 kokelaasta. Nyt piiritoimikunta päättikin yllättäen esittää oman listansa valittavista ehdokkaista. Siis että kolme kokelasta asetettaisiin eriarvoiseen asemaan piirikokouksen äänestyksessä - haloo, missä järki? Näinkö paljon puolueen ylimpiä maakunnallista päätöksentekijöitä, eri puolilta kokoontuneita useampaa sataa kokousedustajia arvostetaan? Siinähän voisi vaikka tulla joidenkin kannalta väärä ratkaisu, jos piirikokouksessa tehtäisiin valinta avoimesti ja reilusti, ilman etukäteisvempulointia.

Piiritoimikunnan asia oli selvästi juntattu etukäteen pienellä porukalla. Syy oli kylläkin kaikille selvä: jotkut ehdokkaat halusivat tällä tavoin parantaa omaa ja heikentää joidenkin vastustajikseen kokemiensa asemaa ensi sunnuntain äänestyksessä. Niinpä sitä sitten pantiin viralliset edustajat äänestämään. Minä seurasin touhua ihmetyksen sekaisella mielenkiinnolla; niin näytti tekevän aika moni muukin.

Olen kiitollinen siitä luottamuksesta, jonka äänestys osalleni toi. Toisin kuin ne kolme kaltoin kohdeltua, minä olen mukana piiritoimikunnan esityksessä 13 kansanedustajaehdokkaaksi. Mitenkään ylpeä en kylläkään voi nimestäni tuolla listalla olla; sen kautta tämä pieni juntta nauraa nyt piirikokoukselle, käytettyään ensin hyväkseen piiritoimikuntaa. Voi voi, onko tämä oikeasti näin pientä? Onko liikaa vaadittu, että asiat voitaisiin ratkaista avoimesti ja tasapuolisesti?

Mutta olen vakuuttunut, että piirikokous ottaa esityksen vielä auki ja äänestää kaikkien 16 kokelaan kesken. Se on ainoa tasapuolinen ja reilu tie. Kaikkien tulee lähteä samalta viivalta.


takaisin verkkoblogiin