Tepottelua - nettipäiväkirja

perjantaina 24.11.2006 klo 21.03
"Men lag skall öfverlefva mig ..."

Kyllä. Rakastan intertekstuaalisia viitteitä. Siis näitä muista teksteistä lainattuja otoksia (tahi minä käytän kyllä useammin muunnelmia niistä), joita nyt näyttää olevan jo kaksi peräkkäin blogiotsikoissa. Ajattelen usein intertekstuaalisesti - tai oikeammin jäsentelen ajatuksiani muiden tekstien kautta. Samaa asiaa tai toisaalta samoja ilmaisuja käyttävät fraasit voivat avata uudenlaisia näkökulmia. Ja näkökulmia, niitähän minä vasta rakastankin. Ai jottako tylysti sanottu poikamieheltä. Ollos huoleton. Rakastanhan minä nyt paljon muutakin. ;)

Niistä näkökulmista. Voi olla, että mussa on jonkinlaista kyynikon vikaa. Tai ehkä se ei ole kyynisyyttä. Pyörittelen asioita usein ajatuksella "toisaalta". Oma napa on tietysti - ja oikeutetusti - kaikilla aina lähimpänä (niilläkin, jotka eivät sitä tunnusta), mutta on paitsi terveellistä myös älyttömän avartavaa yrittää päästä käsiksi myös niihin lähtökohtiin, jotka johtavat asioissa toisenlaiseen ratkaisuun kuin mitä itse on päätynyt. Toisaalta tämä "toisaalta"-ajattelu voi viedä hankaliin tilanteisiin. Silloin kun pitäisi sanoa kaverille "voi että" saattaakin tulla sanottua "niin mutta toisaalta". Hmm. Saako peruuttaa. Taitaa tämä sittenkin olla kyynisyyttä.

Itse asiassa mun piti kirjoittaa ihan muusta kuin mistään intertekstuaalisesta toisaalta-ajattelusta. Otsikon lainaus on tietysti Runebergin Vänrikki Stoolista. Maaherra Wibeliuksen suuhun on pantu sanat "Men lag skall öfverleva mig, som jag / långt efter det blef till." - Siis ehkä tutummin "Mut laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää." Tämä runonpätkä on pulpahtanut mieleeni useamman kerran tällä viikolla. Olen miettinyt, mikä se laki sitten oikeastaan onkaan, mihin se nojaa ja mikä sen suhde oikeuteen ja oikeudenmukaisuuteen on. Ei välttämättä mikään yksinkertainen kysymys.

Luennoin maanantaina poliisin erään erikoisyksikön ja vierailevien suojelupoliisien ryhmälle oikeistoradikalistien (lähinnä lapuanliikkeen) aktivismista maailmansotien välisenä aikana. Kohtaaminen oli mielenkiintoinen, ja olisin mielelläni kuullut myös näiden aktivismitutkijoiden näkemyksiä nykypäivän tilanteesta. Tällä kertaa oli kuitenkin minun vuoroni paasata. Huomasin silti ajatusteni monta kertaa harhailevan kettutyttöihin (höh, eikö heissä ole muka poikia ollenkaan?) ja mielenosoituksiin. Mielipiteensä ilmaiseminen on yhteiskuntamme perusta ja pidän sitä loukkaamattomana oikeutena. Väkivallanteot tuomitsen kuitenkin jyrkästi, ja tuen mielenosoitusten naamiointikieltoa. Sanottavansa voi sanoa ilman naamariakin.

Laki-teema jatkui keskiviikkona, kun olin seuraamassa yleisönä ystäväni oikeudenkäyntiä. Tämä 82-vuotias sukututkija oli haastettu vastaamaan henkilörekisteririkkomuksesta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun alioikeus ratkaisi Suomessa, pitääkö sukututkijan informoida jokaista henkilöä ennen tämän nimen ja syntymäajan viemistä sukututkimusrekisteriinsä. Tuomio oli vapauttava, mutta sen sisältö oli sukututkimuksen kannalta kovin ongelmallinen. Sukututkijat joutuvat nyt miettimään, mitä laintulkinta nykypäivän sukututkimukselle merkitsee. Palaan aiheeseen Sukutieto-lehteen kirjoittamassani kolumnissa, joten eipä siitä tässä sen enempää.

Vielä yksi laki-teema. Olin tänään Kauhavan käräjäoikeuden kanssa tutustumassa Vaasan vankilaan ja Vaasan hovioikeuteen. Historiantutkijaa kiinnostivat tietysti "Härmän häjyn" Antti Rannanjärven kahleet ja vanha, ennallaan säilytetty vankiselli. Lautamiestä taas kiinnostivat kovasti vankien olot, vankiloiden tilanahtaus sekä hovioikeuden käytännön toiminta. Harmi, että hovioikeuden istuntoa ei ollut mahdollista mennä seuraamaan. Olisi mielenkiintoista ja varmaankin myös valistavaa nähdä, millä tavalla oikeuskäsittely eroaa käräjäoikeudesta. Niinniin, tiedän kyllä eron paperilla, mutta mitä se tarkoittaa ihan käytännössä. Nähtäväksi jää. :)

Taisipa kerrankin osua otsikointi nappiin. Sähköpostiin nimittäin sujahti juuri viesti vuoden 2008 juhlinnasta. Suomen sodan 200-vuotisjuhlallisuuksia on Lapuallakin alettu jo suunnitella täyttä häkää. Runebergin mittoihin Suomen sodan muistoissa on kieltämättä hankala yltää, mutta kukaan ei kiellä yrittämästä. Ja miksi emme yrittäisi. :)

takaisin verkkoblogiin