Tepottelua - nettipäiväkirja

Lauantaina 27.1.2007 klo 15.30
Kulttuurihihhulin päiväkirja

Ai että kulttuurivastainen otsikko, vai? Höpöhöpö, eikös se ole oikeinkin kulttuuriystävällinen. Kas kun siitä voipi saada mieleen sekä korkeakulttuuriseksi luokiteltavan Gogolin Mielipuolen päiväkirjan ja populaarikulttuuriseksi laskettavan Juha Vuorisen best-sellerin Juoppohullun päiväkirjan. Luokitukset saavat minun puolestani unohtua pulkkareissulle ja kadota lumihankeen, yhtä (tai siis kahta) ja samaa viihdyttämisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tehtävää palvelevat molemmat. No joo, Juoppohullussa ylenmääräinen dokailu ei ehkä ainakaan päähenkilö Juhalle kovin kaksista hyvinvointia tuo. :)

Tuo Mielipuolen päiväkirja on tullut mieleeni monta kertaa viime päivinä. Se on jo yli puolitoista vuosisataa vanha, mutta yhä ajankohtainen sukellus ihmismieleen. Se kertoo yhden inhimillisen sairauskertomuksen ja kysyy, mitä tapahtuu sitten kun ihmistä poljetaan niin paljon että häneltä katoaa omanarvontunto. Kun alkaa tuntua tarpeeksi hyödyttömältä ja malja läikkyy oikein pahasti yli, tämä novellin pikkuvirkamies alkaa etsiä pakokeinoa fantasiamatkasta Espanjan kuninkaaksi. Todellisuus saa rinnalleen toisen todellisuuden.

Analogia nyky-yhteiskuntaan on tietysti houkutteleva - ja samalla äärimmäisen puhutteleva. Lakaiseeko yhteiskuntamme joitakin ongelmia näkymättömiin ja heittää päälle uuden, tahrattoman kokolattiamaton? Itselleni lautamiehenä toimiminen on avannut täysin uudenlaisia näkökulmia sellaiseen yhteiskunnan puoleen, jonka aiemminkin tavallaan tiesin olevan olemassa mutta johon silloin suhtauduin pelokkaan pidättyväisesti. Aivan kuin paha menisi pois kun siltä sulkisi silmänsä. Vastaavanlaisen silmien avaamisen on tehnyt ihmisten tapaaminen nyt vaalikampanjan aikana. Monilla menee hyvin - liian monilla ei.

Mutta ei mun pitänyt tätä maailmantuskaani purkaa, vaan kertoa siitä toisesta analogiasta, kansanedustajaehdokkaan rooliin. Koska ymmärrän hyvin, että houkutus tällaiseen tulkintaan voi olla suuri, on kai pakko todeta, että en pidä kansanedustajia mielipuolina. =) Tarkoitan tällä analogialla oikeastaan viittausta politiikkaan toisena todellisuutena. Olen aiemmin ajatellut monen monta kertaa, että politiikka on oma taiteenlajinsa sisäisine sääntöineen ja vakiintuneine käytäntöineen. Jossakin mielessä näin onkin. Mutta sen virhearvion tein, että luulin kansanedustajaehdokkaan roolin olevan poliitikoille tyypillisen käyttäytymisen omaksumista. Vielä syksyllä yritin niin kovasti olla uskottava kansanedustajaehdokas. Puhuin, kuten poliitikot yleensä puhuvat. Esiinnyin, kuten ajattelin että pitää esiintyä.

Mutta en kyllä enää. Tajusin vihdoin, että eivät ihmiset halua "poliitikkoa" vaan "tepon". Ei mun tarvitsekaan olla sen virallisempi, sen suurempi tai sen poliittisempi. Tuon oivalluksen jälkeen mulla on ollut tosi draivi päällä. Olen todella nauttinut tilaisuuksista ja ihmisten tapaamisesta. Eilen illalla sain olla mukana Pauliaukusti Haapasen taidenäyttelyn avajaisissa Seinäjoella. Säestelin ensin Caminitos-kvartettia, ja sitten vielä soittelin puolitoista tuntia issessein taustamusiikiksi. Kaivoin hetken mielijohteesta esiin aivan ihme kappaleiden nuotteja, sellaisia joita en ollut soittanut vuosikausiin. Mulle ne olivat elämäni hauskimmat avajaiset.

Aika monta kertaa ihmiset ovat kysyneet, mitä minä ehdokkaana lupaan. Syksyllä ajattelin, että onpas vaikea kysymys. Nyt siitä on tullut yhtäkkiä helppo. Lupaan olla asialla, esittää vaihtoehtoja, kuunnella, tiedottaa ja keskustella. Lupaan olla minä, sitä erään ystäväni lanseeraamaa kulttuurihihhuliutta myöten.

takaisin verkkopäiväkirjan etusivulle